Niin tylsältä kuin tämä kuulostaakin, sanonpa sen silti. Olen havainnut, että hyvän elämän alkeisiin kuuluvat rutiinit. Niiden puute näkyy arjen takkuiluna ja väsymisenä. Puutteen myötä kaatuu moni projekti, omalla kohdallani esimerkiksi laihduttaminen.

Koska en ole ikinä uskonut kaalikeitto- tai mehukuureihin painonhallinnan välineinä, en ole sellaisia myöskään harkinnut. Kuitenkin lähdin muuttamaan rutiinejani ruoankin suhteen, kun painoni hypähti ylipainon puolelle pari vuotta sitten. Jos tuolloin olisin palannut jälkiäni takaisin lapsuuteeni, olisin ehkä lähtenyt oikeaan suuntaan tottumusteni muokkaamisessa. Uudet harhapolut ovat vieneet syömistäni osittain huonompiin suuntiin.

Alun perin lähdin vain nostamaan yleiskuntoani ja monipuolistamaan ruokavaliotani. Vaihtelevalla innolla keskityin näihin reilun vuoden, jonka jälkeen olin pettynyt. Tulokset kun olivat melko olemattomia. Sama päti seuraavaan yritykseeni vähähiilihydraattisen ruokavalion kanssa. Ruokavalion noudattaminen tuntui hankalalta, kun eteen tuli opinnäytetyö, muutto ja juhlakausi. Kolmeen otteeseen prosessi keskeytyi, ja vaikeudet pistivät miettimään, oliko mitään järkeä odottaa onnistumista tulevaisuudelta.

Ensimmäisen kerran kiinnitin rutiineihini huomiota, kun luin yhtä lainaamistani ravitsemusteoksista. Suurin osa niistä käsitteli ravintoaineita ja ruoan vaikutusta verensokeriin, mikä oli tuttua edellisen dieetin pohjalta. Ainoa selkeä vika ruokailutottumuksissani tuntuikin olevan päivittäinen makean tarve. Se olikin äitynyt jo pahaksi ruoka- ja päivärytmin vaihdellessa työn ja opiskelun keskellä.

Parhaat neuvot löytyivät kirjastohyllyn suklaisimmista kansista. Teos lähti mukaani lähinnä hymyilyttävän olemuksensa ansiosta. Lukiessani kirjaa tuhahtelin aluksi, kun kirjailija korosti säännöllisen ateriarytmin merkitystä. Neuvo tuntui liian yksinkertaiselta, ja ongelma paljon monimutkaisemmalta. Jäin kuitenkin miettimään asiaa, ja vertasin omaa rytmiäni kirjan esimerkkeihin.

Oli hyvä pohtia kerrankin ruokailuaikoja ateriasisällön sijasta. Tajusin, etten ole koskaan syönyt näin epäsäännöllisesti, enkä myöskään ole syönyt makeaa yhtä usein välipalojen sijaan. Päätin, että alan noudattaa ohjeistettua 3-4 tunnin ruokailuväliä, ja satsata enemmän aamupalaan ja lounaaseen. Tuloksena oli yllättävän energinen olo, ja vähentynyt suklaanhimo! Tuntui erikoiselta, että muutos tapahtui parissa päivässä, enkä juuri muuttanut ruoka-aineita. Vain ainekset välipaloihin piti hakea muualta kuin suklaahyllyltä. ;-)

Myöntää täytyy, että ruokailuaikani ovat aikuistuessani lipsuneet lapsuuden hyvästä rutiinista. Yritän vastaisuudessa pitäytyä vanhassa, ja olla keksimättä liikaa hankalia dieettejä, joilla rikkoa ateriarytmiä. Vähentynyt rasvan ja sokerin määrä toivottavasti näkyy painonhallinnassa pitkällä juoksulla. :-)



Kirjan nimi oli muuten Irti makeanhimosta, ja sen on kirjoittanut Pirjo Saarnia. Kiitokset hänelle aiheen havainnollisesta käsittelystä!