Minulla on parhaillaan käynnissä työnhaku, ja aika tuntuu katoavan kummasti vaiheisiin, joista ei vielä konkreettista hyötyä synny. Viikonloppuna sain kirjoitettua kaksi työhakemusta, joita ennen oli toki selvitettävä, millaiseen paikkaan, millaiseen tiimiin ja minkä asian hyväksi sitä mahdollisesti töitä tekisi. Pidän kirjoittamisesta ja taustatyöstä, joten koko prosessi on tietyllä tapaa mielekäs. Vaiheista haastavin taitaa olla se oman hännän nostaminen.

Tasapainon etsiminen asiallisen ja toisaalta innostuneen ilmaisun välillä on piinaavaa. Itse nautin täysin sieluin ammatistani, mutta ylisanat antavat helposti epäammattimaisen vivahteen. Voiko hakemuksessa "pursuta intoa", "odottaa malttamattomana" tai "antaa kaikkensa"?

it%20comes%20down_Vasi_kuvitus-normal.jp

Dilemman voi muotoilla niinkin, että kieli kertoo käyttäjästään. Hurjia, räjähtäviä ideoita heittelevä mimmi on melko varmasti myös luonteeltaan räiskyvä ja kova ottamaan kantaa. Itse edustan olemukseltani rauhalllisen ystävällisiä rauhanrakentajia. On helppoa kuvailla työkokemustaan, mutta työlästä nostaa se oman kutsumuksen liekki esiin. Hakemuksiini haluan kuitenkin kieltä, jota todella käytän. Väärän kuvan antamisesta tuskin seuraisikaan luottamusta, jota työsuhteen syntymiseen tarvitaan!

Toistaiseksi haen vasta ilmaisuja, jotka sanovat: syvä palo ammattiini on aina mukanani. Hm. Näinköhän tuo ratkaisisi ongelman?