Viime kuun hiljaisuuteni blogissa juontaa juurensa nilkkavammasta, jota kommentoin edellisessä julkaisussani kovin kevyesti. Sattumalta sama vamma antaa minulle mahdollisuuden avata suuni uudelleen.

Ikävistäkin asioista juontaa joskus jotain hyvää. Kohdalleni tuntuu aina välillä osuvan asioita, jotka avartavat ajatteluani, ja joiden kautta ymmärrän muita paremmin. Tällä kertaa sain tilaisuuden nostaa hattua kaikille, joiden arkea leimaa jatkuva kipu ja sen kanssa eläminen.

Mainitsemani kevyt nilkkavamma otti nimittäin itseensä pian uudestaan, ja paisui uusiin ulottuvuuksiin. Muutama tanssiaskel perjantaina osoittautui lauantaiaamuna pahaksi virheeksi, kun matka hammaspesulle meni irvistellen. Kävely takaisin oli hankalampaa. Seuraavaksi pitikin kömpiä lääkekaapille, kun kipu iski täysillä. Murphyn lakien mukaisesti vietin sen onnettoman viikonlopun itsekseni, manaillen metriä pidempiä etäisyyksiä asunnossa...

Kun kiputila jysähti niskaan noin äkkiseltään, jäivät ajatukseni pyörimään tiiviisti sen ympärille. Muutos edelliseen viikkoon näkyi työpöydälläni. Kaikki harrasteet, joita olin suunnitellut viikonlopuksi, projektit, jotka olin aloittanut, makasivat pitkin poikin. Päivien kuluessa katselin pöytää ja havahduin jossain välissä. Muistin, kuinka innostunut ja aktiivinen olo minulla oli ollut edellisellä viikolla. Mihin se oli kadonnut?

Havahduin siis huomaamaan, että ajatukset kiersivät kehää kivun ja lääkityksen ympärillä. Oivallus pisti miettimään, kuinka ihmeessä kroonisesta särystä kärsivät jaksavat irrottautua elämän muihin aktiviteetteihin. Tuntui, että irtiotto ajatuskierteestä vaatii tietoista päätöstä; ”Nyt en ajattele koko asiaa. Nautin päivän lehdestä.” Havaintoni oli kaiketi askel oikeaan suuntaan, ja mikäli kova kipu olisi pitkittynyt, ajatusta olisi kannattanut viedä eteenpäin. Toivuin kuitenkin melko pian pahimmasta, enkä sinä aikana vielä onnistunut aukaisemaan pääni sisälle kiertynyttä solmua.

Ajatuskehä hätkähdytti osaltaan huomaamaan, että jatkuva kipu eroaa aika paljon vaikkapa angiinasta tai muusta lääkkeillä nopeasti talttuvasta sairastumisesta. Pitkittyneen säryn tuoma stressi oli myös yllätys. Huomasin, että päivästä toiseen jatkuneet fyysinen kipu ja kävelyvaikeus laskivat mielialaa, huononsivat keskittymiskykyä ja kiristivät pinnaa. Kivun kanssa pärjääminen oli sekä fyysisesti että henkisesti raskasta, ja kokonaisvaltaisempaa, kuin olin arvannut.

Nyt kun nilkkani on jo lähes toipunut, kokosin sairasjakson mietteet muistiin. Tuntuu ikävältä ajatella, että osa meistä joutuu elämään pitkiä aikoja, tai kenties koko elämänsä kipua sietäen. Toivottavasti nykyisin on tarjolla riittävästi tehokkaita keinoja kivunhallintaan. Toivon, että myös henkiseen jaksamiseen löytyy tukea. Oman kokemukseni pohjalta nostan hattua kaikille, jotka ovat opettelemassa tai ovat jo oppineet ohjaamaan ajatuksiaan iloa ja voimia tuottaviin puoliin elämässä.

Terveisin, Vasi